Tarina Nukerista

Nukerikassin kehittely alkoi Lahdessa vuonna 2016. Tuolloin kudottiin ensimmäiset koekappaleet kassista, jossa yhdistyivät meille tärkeät arvot: kierrätys, kauneus ja käytännöllisyys.

NUKERI syntyi rakkaudesta mummolan räsymattoon

Ensimmäinen kokeilu oli pieni erä isoja kasseja, jotka myytiin loppuun kesällä 2016.

Työpaja

Kun tuotekehittely ja tuotanto pääsi vauhtiin, oli syksyllä 2016 hankittava oma työpaja ja kolmet kangaspuut.

2021

Verkkosivujen perustamisen myötä saavutettavuus lisääntyy ja sähköisestä katalogista voi katsoa valmiit kassit. Nyt kassimalleja on jo 4 ja valmistettuja kasseja yhteensä jo liki 1400 kpl.

Lahtelainen kudontakombinaatti NUKERI syntyi vuonna 2016 rakkaudesta suomalaiseen räsymattoon.  Me kolme pitkänlinjan kutojaa halusimme innokkaina kehitellä perinteisestä räsymatosta jotakin modernia. Tuotekehittelyn pohjalta syntyi lopulta yksinkertainen ja tyylikäs räsymattokassi, jossa hyödynnetään tekstiilijätettä ja valjasnahkaa.

Tekstiilijäte on nyt ja tulevaisuudessa suuri ongelma. Nukeri-kasseissa olemassaoleva puuvilla kierrätetään uuteen käyttöön. Näin haluamme omalta pieneltä osaltamme pidentää tekstiilien käyttöikää ja hillitä tekstiilijätteen määrää. Omien varastojemme lisäks, saammekassiemme päämateriaalia eli käytettyjä lakanoita myös lahjoituksena. 

Nukeri-kassin valmistus on monivaiheinen käsityöprosessi, jossa lakanat ensin pestään, leikataan, pätkitään ja ommellaan kuteeksi. Jokaista kassia varten teemme kuteista oman värilajitelman ja kudomme sen kangaspuissa napakaksi kassikankaaksi. Näin jokainen kassi on uniikki.

Kaikki työvaiheet teemme omalla työpajallamme ja kassien tärkeimmät materiaalit saamme omalta paikkakunnaltamme. Kasseja myymme paitsi suoraan työpajalta, myös verkossa ja erilaisissa design- ja käsityötapahtumia.